Reijo Liinamaa

Suomen liittymistä Euroopan Unioniin perusteltiin laajasti mm. ruoan hinnan alenemisella, hintavakaudella ja korkojen kurissa pysymisellä. Ruoan hintahan laskikin heti liittymisen jälkeen. Inflaatio oli vuosia erittäin alhainen eivätkä korotkaan ole olleet pilvissä. Muutoksia on kuitenkin näköpiirissä. Euroopan kokoinen markkina-alue on esim. selvästi johtanut nopeaan yritystoiminnan keskittymiseen. Se puolestaan saa aikaan lähes kartellinomaista  hinnoittelua. Viimeksi tämän saivat tuta maanviljelijät havaitessaan lannoitteiden hinnan kolminkertaistuneen sen jälkeen, kun suomalainen GrowHow -lannoitebisnes myytiin norjalaisille. Talousviisaat - ihme kyllä -  löytävät selityksen hinnan jyrkkään nousun jostakin ihan muusta, kun tästä tosiasiasta.

Mutta toimiiko kilpailu ylipäätään niin, kuin sen markkinataloudessa pitäisi? Mielestäni se kyllä toimii pienen ja keskisuuren yritystoiminnan puolella. Parturit, kioskinpitäjät, liikennöitsijät, ravintoloitsijat jne. on kyllä saatu kilpailemaan toistensa kanssa. Mutta niillä toimialoilla, joissa iso raha liikkuu, on kilpailu melko laimeaa tai lähes olematonta. Energiatuotanto, asuntotuotanto ja elintarvikekauppa ovat aloja, joilla isoja toimijoita on niin vähän, ettei kilpailua juuri ole. Polttoaineiden hinnan räjähdysmäistä nousua selitellään siten, että “globaaleilla markkinoilla Suomella ei ole mitään keinoja vaikuttaa hintoihin”. Ehdotetun bensaveron alennuksen vvm Katainen tyrmäsi -  aivan oikein - toteamalla, että se olisi öljysheikeille signaali siitä, että kuluttajamaissa ollaan valmiita subventoimaan hintoja valtion taholta. Sillä tiellä ei loppua olisi näkyvissä. Biopolttoaineiden kohdalla ollaan siinä ikävässä tilanteessa, että tutkimukset osoittavat esim. etanolin tuottamisen polttoaineeksi kuluttavan energiaa enemmän, kuin mitä se valmiina tuotteena luovuttaa. Lisäksi tämä johtaa ruoan hinnan nousuun, koska ravinnon sijaan kasvatetaan bensaa. Melko hölmöä puuhaa siis.

Asuntuotannossa Suomessa lyödään neliöhintaennätyksiä, jotka alkavat olla käsityskyvyn yläpuolella. Asuntoneliöstä Helsingissä joutuu maksamaan yli 5.000 €. Opiskellessani 1970 -luvulla ostin Kalliosta yksiön nykyrahaksi muutettuna hieman alle 7.000 eurolla. Samalla rahalla saisi nyt siis puolitoista neliötä. Ovatko realipalkat tuosta ajasta 15 -kertaistuneet? Epäilen, etteivät ole. Asuntotuotannossa kilpaileminen on tehty niin vaikeaksi, että markkinoita hallitsevat muutamat isot toimijat näyttävät kaikessa hiljaisuudessa toimivan hyvässä yhteisymmärryksessä niin, että tuotantomäärät eivät missään tapauksessa ylitä kysyntää. Näin hintataso voidaan pitää siellä, missä halutaan.
Asuntotuotannossa on käynyt hieman kuin asianajopalkkioissa: Toimijat saavat itse päättää, mikä on kohtuullista.

Olen joskus yrittänyt määritellä käsitettä “vapaa kilpailu” näin: Länsimaisen demokratian tulisi sallia markkinoilla vain sellainen vapaa kilpailu, joka ei rajoita yksilönvapautta. Kun esim. amerikkalainen vapaa kilpailu salli ns. roskalainojen lanseeraamisen sillä seurauksella, että myös Suomessa asuntolainojen korot nousevat, niin silloin kilpailu on ollut yksiselitteisesti liiana vapaata loukatessaan täysin sivullisten kansalaisten vapautta elää vakailla korkomarkkinoilla.
On kysyttävä, onko Suomella kanttia pitää markkinoiden vapaus näissä yksilön vapautta kunnioittavissa raameissa?

Talousväki on huolestunut osakekurssien alamäestä. Ovat laskeneet ja pari vuotta. Osakesäästäjät ja suurten asuntolainojen haltijat ovat seuranneet näitä mammonan jumalan (=Herra Markkina Talous) toimia kynsiään pureskellen. Jenkkien aikaansaama roskalainojen saastuttama lainamarkkina on aiheuttanut eurooppalaisille veronmaksajille jo tuhansien miljardien eurojen laskun. Kun ajatellaan, että raha on kuin valta (se ei katoa minnekään, se vain vaihtaa haltijaa) niin jonnekin tätä rahaa lienee kertynyt.
Ihminen on viisas eläin. Se rakentaa taloudellisen järjestelmän, jossa on itse itseään säätelevä mekanismi nimeltä kysynnän ja tarjonnan laki. Kun kysyntä nousee, nousee hinta ja päinvastoin. Mitä niukemmin esim. asuntoja valmistuu suhteessa kysyntään, sitä sikamaisemmat hintapyynnöt menevät läpi. Etenkin kun pankit tarjoavat lähes elinikäisiä lainoja matalalla korolla. Ja koska skandinaavisessa ilmastossa on talvisaikaan mahdoton asua ulkosalla, ollaan pakon edessä. Näiden ylipitkien tasaerälainojen markkinoinnissa pankkien on helppo laskea asiakkaalle, että “eihän tuo kuukausikustannus ole vuokraa suurempi, ja siinä sentään maksetaan omaa…”). Omaa kyllä, mikäli vain elonpäiviä ja työtä riittää. Kun jompikumpi loppuu, ottaa pankki sateenvarjonsa pois.
Kun osakesäästäjän killingit kutistuvat kurssien laskiessa olemattomiin, ja kun suuren asuntolainan haltija huomaa jonakin päivänä maksavansa lainastaan pelkkiä korkoja, on kyse samasta asiasta: Häntä on kusetettu! Osakesäästäjä on maksanut osakkeistaan niiden käyvän arvon lisäksi myös sen osuuden, jota ilmaksi kutsutaan. Saman on tehnyt asunnonostaja joutuessaan ostamaan ylikalliin asunnon ylipitkällä lainalla. Kun talousilmasto järkkyy, häipyy sekä osakesäästäjän salkusta että asunnon arvosta ilmat pois.
Vähän sitä ennen nappaa markkinat hallitseva liituraitaväki nämä vielä rahana olevat ilmat itselleen, ja häipyy takavasemmalle huomattavasti rikastuneena voivottelemaan huonoja aikoja. Myös osakesäästäjä ja asunnonhaltija jäävät voivottelemaan, tosin melkoisesti köyhtyneinä.
Opetus?