Arkisto: Lokakuu 2009

Median “riippumattomuus…”???

Torstaina 22. lokakuuta 2009

Median “riippumattomuus” kaikessa alastomuudessaan näkyy sen suhtautumisessa Tarastin työryhmän ehdotukseen vaalikampanjoiden katoista. Muutamat (Aamulehti, MTV3) ovat jopa kieltäytyneet paljastamasta viime vaalien vaalimainostulojaan. Kun toimittajien vaaliavustusten paljastamisesta aiheutunut “hyvä me” -hybris alkaa laskeutua, ottavat mediatalojen talousvastaavat pallon haltuunsa ilmoittaen, että tähän tulee nyt viiva. Nyt vaalirahojen repostelu loppuu, koska niillä maksetaan teidän palkkanne! Että se siitä riippumattomuudesta.

 

En muista milloinkaan olleeni Paavo Väyrysen kanssa samaa mieltä mistään. Kun Paavo nyt esittää kantansa Kokoomuksen markkinavetoiseen puolueen ja sen ohjelman brändäykseen, on vaikea olla eri mieltä. Mikäli tämä politiikan kehityksen suuntana tulee meillä vallitsevaksi, tietää se loppua sille vähäisellekin analyyttiselle poliittiselle pohdinnalle, mitä vaaleissa vielä hiukan esiintyy. Hmm. Pakko ajatella, että Paavo esittää ominaan joltakin toiselta kuulemiaan ajatuksia… .

 

Jenkkityylinen äänestäjien manipulointi mainostoimistojen kehittämillä iskulauseilla olisi suomalaisessa yhteiskunnassa vierasta. Mutta juuri siihen ollaan menossa, mikäli mitään rajoja vaalikampanjoiden maksimipanostuksille ei saada.

Hymy pyllyyn, nyt puhutaan rahasta!

Sunnuntaina 11. lokakuuta 2009

Suomalainen media on tehnyt viime kuukausien aikana sitä, mitä sen pitääkin: Toiminut vallan vahtikoirana. Puolueiden vaalien rahoittamiskeinojen paljastuminen on kertaheitolla murentanut illuusion suomalaisen yhteiskunnan lahjomattomuudesta.  Otsikkoja on saatu, väkeä on sanottu irti ja sanoutunut irti ja yleistä selkärankaistumista näyttäisi tapahtuneen.

Oli kuitenkin huvittavaa havaita, miten nopeasti media löysi yhteisen sävelen, kun SDP:n pj Jutta Urpilainen ehdotti kaiken puoluerahoituksen kieltämistä puoluetukea ja jäsenmaksuja lukuun ottamatta: Nyt ollaan rajoittamassa kansalaisvapauksia, tätä ei tule sallia!Demarien puheenjohtajan ehdotuksella olisi toteutuessaan kiinnostava seuraus: Vaalityötä jouduttaisiin oikeasti tekemään talkoovoimin, ja tässä pärjäisivät parhaiten ne puolueet, jotka saisivat mobilisoitua suurimmat väkijoukot turuille je toreille puhumaan ja esitteitä jakamaan.

Perinteisestihän meillä on  mieluummin luotettu sekä “maksuperusteiseen arvovalintavaikuttamiseen” että “mainostamisperusteiseen mielipidevaikuttamiseen”. Edellisellä on maksettu jälkimmäinen. Ja palaneen rahan loppusijoituspaikka on löytynyt mediayhtiöiden taseista. Urpilaisen ehdotusta kavahtavia samoinjattelevia löytyikin lehdistön piiristä heti, sillä pikaisesti laskettuna median yhteisesti jakama mainospotti valtakunnallisissa vaaleissa lienee viiden ja kymmenen miljoonan euron välillä. Toteutuessaan Urpilaisen ehdotus nollaisi tämän budjetointisarakkeen. Ja näinä aikoina medialla ei todellakaan ole varaa sahata yhtään oman ahterinsa alla sijaitsevaa oksaa.

————

Edellisen kirjoitin pe 9.10, ja jo lauantaina HS kertoo STT:n haltuunsa saamasta muistiosta, jonka mukaan MTV3 uhkaa lopettaa vaaliohjelmat kanavallaan, mikäli vaalirahakomiteaa johtavan Lauri Tarastin toimikunnan esitykseen tulee TV -mainontaa rajoittava pykälä. MTV3 tulee tässä vahvistaneeksi oman linjansa ns. yhteiskunnallisten ohjelmien tuottamisessa: Emme tuota, ellei siitä makseta.

Kokonaan mainostuloilla elävälle kanavalle johtopäätös on looginen. Samaan tapaan kanavalta tietysti katoaisivat kokkiohjelmat, jos K- ja S -ketjut vetäisivät ruokamainontansa pois. Kaupallisen median on pakko toimia näin. Kun Suomessa on nyt ollut meneillään poliitikkoja ja puolueita kohtaan suunnattu “PALJASTA KARVASI” -kampanja, niin on hienoa, että myös median puolella tehdään asiassa avauksia. Mediaa on myös aivan oikeutetusti vaadittu kertomaan taloudelliset kytkentänsä ja salaiset agendansa.

Meillä on paljon sanomalehtiä, jotka väittävät olevansa “riippumattomia”. Useiden kohdalla riippumattomuus on samanlaista, kuin vaikkapa MTV3:n puutarhaohjelmien tuottamisen riippumattomuus “yks’ kakkaa, kaks’ kakkaa” -sävelteosta mainonnassaan käyttävän yrityksen mainososaston mediavalinnoista.

Yllättäen ja pyytämättä

Lauantaina 10. lokakuuta 2009

USA:n presidenttinä puolisen vuotta toiminut Barack Obama on parasta, mitä Atlantin takaa on pitkään aikaan kuulunut. Ensimmäistä kertaa sitten J.F. Kennedyn maalla on presidentti, joka herättää oman maan kansalaisissa oikeutettua toivoa inhimillisemmästä politiikasta ja eurooppalaisten keskuudessa pientä toiveikkuutta kuuntelevammasta asenteesta. Norjalaisen Nobel -komitean kaikki ällikällä lyönyt päätös antaa Obamalle rauhanpalkinto yllätti täysin myös palkinnon saajan.

    Kaiken keskellä on muistettava, ettei palkinnosta Obamaa kannata syyllistää. Palkinnon ennenaikaisuudesta huolimatta tämä presidentti näyttää vilpittömästi puhuvan samaa, mitä tekee. USA:n presidenttien aikaansaannosten historiaa vasten tarkasteltuna maailmalla on toiveikkuuteensa tällä kertaa todellinen syy.

    On toivottava, ettei tällä norjalaisten kieltämättä erikoisella idealla ole päinvastaista vaikutusta, kuin mikä palkinnon antajat tarkoittivat. Jo nyt kuulee arvioita siitä, ettei Obama ole saanut  rauhan edistämisen suhteen aikaiseksi vielä mitään. Ja että maa käy parhaillaan kahta sotaa, joista toista parhaillaan suunnitellaan laajennettavan. Tosiasioita molemmat. Kuten sekin, ettei supervaltion presidentille palkintorahoillakaan ole mitään merkitystä, vaan ne olisivat varmasti tulleet suurempaan tarpeeseen jollekin toiselle, hiljaista rauhantyötä vuosia tehneelle.

      Eikä ole mahdotonta sekään, että palkintoa käytetään USA:n sisäpolitiikassa Obamaa vastaan. Voisi hyvin kuvitella rebublikaanien äärilaidalta kuuluvan jupinaa siitä, onko näin pian rauhantekijän mainetta niittävä presidentti ollenkaan sopiva mies johtamaan maailman vahvinta sotilasmahtia. Näiden ajattelijoiden mielestä käsite rauhantekijä liittyy ehkä enemmän Colt -merkkiseen “peacemaker” -lisänimen saaneeseen kokovartalolamauttimeen.