Arkisto: Joulukuu 2009

Avoimia työpaikkoja: Suomen pääministeri

Perjantaina 25. joulukuuta 2009

Kesäkuussa vapautuva Suomen pääministerin tehtävä julistetaan haettavaksi. Hakemukset, joita ei palauteta, tulee lähettää toukokuun loppuun mennessa Suomen Keskustapuolueen puoluetoimikunnalle. Työtehtävät tulevat muodostumaan Suomen valtioneuvoston työn johtamisesta ja siihen liittyvistä tehtävistä sekä Keskustapuolueen puheenjohtajana toimimisesta. Lisäbonuksena myös maan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaaminen, mikäli Christoffer Taxell’in perustuslain uudistamista käsittelevä työryhmä päätyy tammikuussa 2010 ehdottamaan presidentin viran lakkauttamista ja työtehtävien siirtämistä pääministerille. Valintapäätöksen, josta ei voi valittaa, tekee Keskustapuolueen kesäkuussa 2010 kokoontuva puoluekokous.Hakijalta edellytetään:

  • Hyvää suomen kielen ja auttavaa ruotsin kielen taitoa.
  • Toimintaa puolueessa. Vaihtoehtoisesti myös riittävä ansioituneisuus millä tahansa julkishallinnon tai yrityselämän alalla, johon vain liittyy riittävä julkisuus mediassa. Myös viihdeteollisuuden piirissä hankittu julkisuus otetaan huomioon.
  • Työtehtävän etuina voidaan mainita kohtuullinen palkka, virka-asunto ja virka-auto omalla kuljettajalla. Työ sisältää matkustelua ja ilmaisia lounaita.  Lisäksi oma sihteeri tai kaksikin, ellei yksi riitä, oma puheenkirjoittaja sekä poliittinen neuvonantaja, jonka tehtäviin kuuluu muotoilla vastauksia median tms. tahojen esittämiin hankalampiin kysymyksiin.

Vapaamuotoiseen hakemukseen tulee ehdottomasti liittää  kopio maksetusta Suomen Keskustapuolueen jäsenmaksukuitista.

Helsingin Sanomat - tekopyhyyden Guinness’iin!

Keskiviikkona 16. joulukuuta 2009

Hesari on vuosien saatossa luopunut yhä avoimemmin puolueettomuuden vaatimuksesta. Toimintamallina on yleensä ollut myötäillä hallituspuolueita ainakin silloin, kun se on linjassa lehden pääkirjoituskollegion mielipiteen kanssa. Pääkirjoitus 141209 lehdessä otsikolla “Perustuslakikomitean pitää pyrkiä yksimielisyyteen” ohittaa kuitenkin tekopyhyydessä, argumentoinnin löysyydessä ja tarkoitushakuisuudessa kaiken tähänastisen. Kyseessä on oikea ylimielisyyden ylistys, jossa tyylilaji on sama kuin nettikirjoitusten nimimerkkien takaa tapahtuvassa syljeskelyssä.

 Muutamia otteita:

“Valiokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman jopa esitti, että demarit vetäytyisivät perustuslain uudistushankkeesta.”
- jos valtioneuvosto kesken toimikunnan työn tekee omia linjauksiaan itse asettamansa toimikunnan keskeneräisestä työstä piittaamatta (presidentin EU -edustus), asettuu toimikunnan työ outoon valoon ja keskustelu eroamisesta on perusteltua.

“Myös Sdp:n entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma on puolustanut presidentin valtaoikeuksia niin kiivaasti, että hänen on epäilty haluavan itse presidentiksi.”
- “on epäilty haluavan” -passiivimuoto tarkoittaa, että kirjoittaja itse epäilee. Kun joku poliitikko Suomessa esittää oman rehellisen mielipiteen ajankohtaisesta asiasta (mikä on yleisesti ottaen melko harvinaista), ollaan nettikeskusteluissa yleensä hyeenoina paikalla haukkumassa esittäjää nimimerkin takaa oman edun tavoittelijaksi. Mutta että valtakunnallisen lehden pääkirjoituksessa!
Hesarin asenteen tässä asiassa paljastaa suhtautuminen puhemies Sauli Niinistön presidenttiehdokkuuteen. Niinistöä käsiteltiin Sanoma Oy:n lehdissä vuosia silkkihansikkain itseoikeutettuna seuraavana presidenttinä, kunnes Sauli teki sen virheen, että ryhtyi puolustamaan suomalaisten enemmistön näkemystä päätösvaltaisesta presidentistä. Sanoma Oy:n  jutuissa sävy muuttui saman tien.  Niinistöstä tuli oman edun tavoittelija, joka puhuu asiasta vain mahdollisen tulevan virkansa vuoksi.

“On myös epäilty, että Sdp puolustaa presidentinvaltaa vaalitaktisista syistä: kansa haluaa vahvan presidentin, ja Sdp haluaa olla samaa mieltä kuin kansa.”
- tämähän se vasta ennenkuulumatonta onkin: sanoa ääneen se mielipide, jota suomalaisten enemmistö kyselyjen mukaan edustaa! Miten korkeaan norsunluutorniin HS:n pääkirjoituskollegio oikein on kiivennyt? Noudattaako Sanoma Oy omissa yhtiökokouksissaan tai yhtiön hallituksen kokouksissa vähemmistön diktatuuria? Enemmistön tahdon mukaan toimimisella on toinenkin nimi: Demokratia. Mikäli on päässyt tarkkailuaseman korkeuksissa unohtumaan.

“Joululoman jälkeen demarien tuohtumus on toivottavasti laantunut niin, että presidentin ulkopoliittisiin valtaoikeuksiin voidaan palata kiihkotta.”
- mikäli Helsingin Sanomat edustaa hallituspuolueiden kanssa joululoman jälkeenkin samaa suomalaisten enemmistön mielipiteestä piittaamatonta linjaa, toivon päinvastoin, että tuohtumus ei laannu.

“Kun instituutioiden välisiä valtasuhteita säädetään, pitäisi hankkeeseen ryhtyä puhtaalta pöydältä, miettimättä sitä, kuka mihinkin tehtävään kenties nimitetään.”
- näin pukki jatkaa vartioimansa kaalimaan harventamista. HS on itse käyttänyt kaikki keinot presidentin, presidentti-instituution ja sen perustuslaillisen aseman puolustajien vähättelemiseksi, nolaamiseksi ja kyseenalaistamiseksi. Hesarin oma pöytä ei näissä asioissa ole ollut puhdas vuosikausiin.

Se aika, jolloin lehtien pääkirjoitukset edes yrittivät kiistanalaisissa asioissa ainoastaan eritellä osapuolten mielipiteitä, on muisto vain. Pääkirjoitukset ovat muuttuneet päätoimittajan ja hänen siipiveikkojensa omaksi sisäiseksi mielipidepalstaksi.

JSN:sta eroaa porukkaa solkenaan

Perjantaina 11. joulukuuta 2009

Suomalainen media on tienhaarassa. Verkko ahdistaa printtimediaa yhä tiukemmin paitsi uutisoinnissa, myös ilmoitusmyynnissä. Kilpailukeinoksi näyttää valitun uutisten taustoituksen ja toimittamisen keventäminen, tirkistelyviettiä tyydyttävät aihevalinnat ja raflaava otsikointi. Yhteisen sävelen sopulijoukko löytää vain silloin, kun innostutaan yhdessä koulukiusaamaan jotakuta julkkisraukkaa tai sopivaksi katsottua poliitikkoa - tietenkin sananvapauden nimissä ja lähdesuojan takana lymyten.

Kaupalliset TV -kanavat kevenevät ja kevenevät, kunnes joka kodissa on telkun päällä kamera, jonka kautta katselijat saavat seurata tapahtumia toistensa olohuoneissa (tämä on ns. reality -formaatin viimeinen vaihe). Välillä “ohjelman” keskeyttää amerikkalainen halpistuotanto tai peräti elokuva.

Yle taapertaa (Finnairin tapaan) oman historiallisen, “valtionradiosta” periytyvän työkulttuurinsa kanssa, jossa asiat tehdään helpoimman kautta itseään säästellen. AamuTV:n juontajat lukevat ääneen studioon sijoitetulla mukavalla sohvalla sanomalehtiä aidosti sen näköisinä, kuin olisivat tekemässä televisio-ohjelmaa. Vieläpä kanavalla, joka sanoo pyörittävänsä Suomen suurinta uutistoimitusta.

Kun joku Korvola sitten tekee tämän kuuluisan juttunsa (todisteilla, jotka ainakaan tähän mennessä eivät ole ketään vakuuttaneet) syntyy JSN:n vapauttavasta päätöksestä tietysti printtimedialle erinomainen maalitaulu. Kuinkahan monta yhtä löysin perustein tehtyä printtijuttua lyhyeenkin menneisyyteen mahtuisi, jos joku viitsisi niillä elämöidä? Printti ei sitä sattuneestä syystä tee, ja Yle ei ehdi, jaksa, kykene tai halua. Ollaanhan sitä sentään kollegoja… . Ehkä Jyrki Richt lopulta paljastaa, että eihän tässä koko aikana ole ollut kysymys pääministeri Matti Vanhasesta, vaan eräästä toisesta vanhasesta, jolle nämä laudat menivät. Huomiota herättävän usein Ylen kommenteissa on nimittäin mainittu vain sana “Vanhanen”.

JSN:n voisi ehkä lopettaakin, mutta mikä olisi vaihtoehto? Suomen oikeuslaitos on saanut lukuisia huomautuksia EU:lta liian pitkiksi venyneistä oikeudenkäynneistä. Siinä valossa tätäkin lautakeissiä puitaisiin eri oikeusasteissa vielä vuosikymmenen kuluttua itse lautojen jo lahottua. Oikeuslaitoksen “perusteellisuus” on vain ja ainoastaan vetkutusta, vanutusta ja asianajajien ansaintalogiikkaa. 

Summa summarun: Kolmatta valtiomahtia ei valvo kukaan!

Kyllä kansa tietäisi! …jos siltä kysyttäisiin…

Tiistaina 1. joulukuuta 2009

Suomen ainoa poikkijournalistinen toimittaja Aarno Laitinen on tehnyt sitä, mitä mediassa tehdään enää vähän: Tutkivaa journalismia! Hänen seuraava havaintonsa Iltalehdessä on merkittävä:

    “Jos maassa olisi suhteellisesti laskien yhtä paljon lääkäreitä kuin heitä on kansanedustajina, heitä olisi lähes 200000. Sairaanhoitajia olisi lähes 300000, poliiseja 150000, opettajia 400000, maanviljelijöitä 500000. Kunnanjohtajia olisi yli 100000. Toimittajataustaisia kansanedustajia on yli 70, joten heitä kuuluisi olla kansassa yli miljoona.”
    “Vanha hokema, että eduskunta on kansa pienoiskoossa, ei pidä paikkaansa. Kansanedustajina ei ole yhtään siivoojaa, talonmiestä, metsuria, merimiestä, K-kaupan kassaa eikä kovin monta rasvanahkaista teollisuustyöläistäkään.”
    Lähes kaikkia Laitisen luettelemia yliedustettuja ammattiryhmiä yhdistää yksi seikka: He saavat palkkansa julkiselta sektorilta! Siinä ei ole sinänsä mitään vikaa. Mutta se herättää joitakin kysymyksiä.
    1) Ovatko lääkärit, sairaanhoitajat, poliisit, opettajat ja kunnanjohtajat keskimääräistä valveutuneempia kansalaisia?
    2)  Johtuuko heidän yliedustuksensa yksinkertaisesti siitä, että he työssään tapaavat paljon ihmisiä?
    3) Vai johtuuko se samasta syystä, jonka johdosta Suomen kunnanvaltuustoissa on suhteettoman paljon kunnan palkollisia: Työnantaja suhtautuu (liiankin) ymmärtäväisesti työaikana tapahtuvaan yhteiskunnalliseen harrastamiseen.

Oli syy mikä tahansa, niin tilanne on omiaan vääristämään eduskunnan käsitystä niistä asioista, jotka yhteiskunnassamme vaatisivat pikaisinta korjaamista.