Reijo Liinamaa

Saksan liittokansleri Angela Merkel päätti kieltää maassaan valtion velkakirjojen ns. lyhyeksi myynnin. Merkelin kollega Jyrki Katainen (kok) ei halunnut (eduskunnan kyselytunti) ottaa asiaa edes pohdintaan. Termi “lyhyeksi myynti” tarkoittaa sitä, että joku myy sellaista, mitä ei omista. Arvaan: Normaali ihminen ajattelee, että eihän se voi olla edes mahdollista, saati sitten laillista. Tässä meidän ultraliberalistisessa markkinataloudessamme (tunnubiisi: Kyl’ työlki ellää, mut’ kaupal’ rikastuu…) se on  edelleen mahdollista.

Lyhyeksi myynti menee näin: Kuvitellaan, että perunatorilla perunavälittäjä aamulla perunoiden hintoja tutkiessaan arvelee hinnan laskevan päivän mittaan. Kuvitellaan vielä, että perunatorilla on sellainen sääntö, että se mitä välittäjät ovat päivän aikana ostaneet tai myyneet, tasataan, selvitellään ja maksetaan vasta myynnin päätyttyä. Perunaa voi siis ilmoittaa myyntiin, vaikkei kärryssä olisi pottuakaan. Niinpä tämä perunapingviinimme myy olematonta perunaa aamun hinnalla. Ja aivan oikein, iltapäivällä hinta on laskenut. Niinpä hän ostaa iltapäivällä perunaa saman verran, mitä aamulla myi, mutta laskeneeseen hintaan. Kun perunasaldo päivän päätyttyä lasketaan, on tälle perunaneuvokselle jäänyt aamu- ja iltapäivän hintojen erotus puhtaana käteen. Vaikkei hän siis ole päivän aikana pidellyt käsissään potun pottua!

Pörssissä lyhyeksi myyntiin liittyy usein ns. “karusellimyynti”. Siinä pari välittäjää ottaa kohteekseen heikoksi arvioimansa osakkeen. Sovitaan, että toinen tekee realiaikaisessa verkon pörssikaupassa osakkeesta yhä halvempia ja halvempia tarjouksia. Toinen “ostelee” eriä yhä halpenevaan hintaa. Kaveruksilla on käytettävissä yhteinen potti, eikä rahaa muutenkaan liiku, koska kaupat selvitellään päivän päätteeksi. Aktiivinen parivaljakko saa hysterian tarttumaan piensäästäjiin, jotka ryhtyvät myymään osakkeitaan kiihtyvään tahtiin kurssilaskun pelossa. Yhteisestä sopimuksesta spekulantit sitten hieman ennen kaupan sulkeutumista, kurssien riittävästi laskettua ostavat mahdollisimman ison erän. Ja jäävät odottamaan seuraavaa pörssipäivää, jolloin kurssi vähitellen palaa normaalitasolle. Kun näin on tapahtunut, halvalla ostetut osakkeet myydään hyvällä voitolla.

Perunanviljelijät ovat tolkun väkeä, joka ei oikeasti salli tällaista pelleilyä tuottamansa ruoan kanssa. Mutta toista on pörssissä ja investointipankeissa. Näiden kohdalla kaupankäynnin ehdoista päättäviltä poliitikoilta on tolkku ollut hukassa jo tovin. Merkel Saksassa siis osoittaa järkiintymisen merkkejä. Onko Suomen hallituksen ministereillä toivoa paranemisesta, jää nähtäväksi.

Kuvatunlainen nousevilla tai laskevilla kursseilla tapahtuva vedonlyönti olisi helposti tehtävissä kannattamattomaksi tekemällä jokainen myynti- tai ostotapahtuma verolliseksi arvonlisäveron tapaan. Mutta jos jokin taho Suomessa esittää pörssikauppaan edes jonkinlaista veroa tai moraalikoodistoa, saa heti vastaansa EK:n, pörssimeklarit, investointipankkiirit ja Kokoomuksen “vapaan kilpailun” kaikenpuolista siunauksellisuutta ylistävät markkinapapit. “Vapaa kilpailu” tarkoittaa tässä yhteydessä pörssikaupan tahallisen häirinnän maksutonta sallimista ja rahan ansaitsemista rehellisten pössisijoittajien, veronmaksajien ja siis kokonaisten valtioiden kustannuksella. Tähän on uskallettava tarttua määrätietoisesti muuallakin kuin Saksassa!

Ennen Kreikasta alkunsa saanutta, europoliitikkojen löperyydestä johtunutta Euroopan talouskriisiä oltiin juuri selviämässä USA:sta alkaneesta ns. roskalainakriisistä. Siinä Wall Street’in pankkiireille oli jäämässä käsiin vajailla vakuuksilla myönnettyjä, tavallisten amerikkalaisten ylihintaisten asuntojen ostamiseen myönnettyjä lainoja. Ahneet pankkiiripiraijat piilottivat näitä roskalainoja tavallisten lainojen sekaan, ja myivät koko paketin sijoittajille ympäri USA:ta ja Eurooppaa sijoituskohteiksi. Kun totuus paljastui, saimme seurata mediasta, kuinka USA:n veronmaksajat pulittivat miljardeja dollareita pönkkäämään pankkiiripuliveivareiden konkurssin partaalle ajamaa amerikkalaista rahoitusjärjestelmää. Ja aaltoliike oli levinnyt myös Eurooppaan.

Mikä ero näillä kahdella asialla (lyhyeksi myynti ja USA:n roskalainajuttu) on? Kansanviisaus sanoo, ettei pidä ostaa sikaa säkissä. USA:n pankkiireille oli sallittua piilottaa isompaan säkkiin puolikuolleita sikoja, ja myydä koko läjä kuranttina tavarana. Niin voitiin tehdä, koska USA:n lakien mukaan niin voitiin tehdä. Tällä on se ero, että ns. lyhyeksi myynnissä säkissä ei ole sikaa ollenkaan, koska tyhjän myynti on pörssisääntöjen mukaan sallittua.

Kysymys: Mihinäs ne sellaaset arpajaaset o, johona tyhyjiä säkkiä täysinä myyrähän?

Vastaus: Pörssis!

Mikael Jungner herättää ristiriitaisia ajatuksia. Hänen keskeinen argumentointinsa liikkuu akseleilla “edistysmielisyys - konservatiivisuus”,  “onnellistuttaminen - ankeuttaminen” ja “management by perkele kontra moderni johtaminen”. Näissä teemoissa keskustelu kävi TV2:n Pressiklubissa 21.5. Tuossa ns. mediaohjelmassa hänen teeseihinsä jäi kaipaamaan substanssia, mitä kirjoitus Demarissa 25.5 onneksi tarjoaa.

Ajatukset siitä, että edistysmielisyyden ja  konservatiivisuuden rajat kulkevat jokaisen organisaation sisällä ja että johtajuus kaipaa uusia tuulia ovat tietysti ihan oikeita. Samoin havainto, jonka mukaan aikamme ihmistä kiinnostaa eniten henkilökohtainen onnellisuus. Siis ei varallisuus, valta eikä maine. Tämän ilmiön voi nuorten keskuudessa aistia selvästi. Heti perään on tietysti todettava, että vain onnellisuudesta kiinnostuminen edellyttää sitä, että elämän aineelliset osaset ovat jollakin minimitasolla, mikä taso on jokaiselle yksilöllinen. Jungnerin aatemaailmaa ei kannata SDP:n sisällä yrittää määritellä oikeisto/vasemmisto akselilla, vaikka sitäkin on yritetty. Tämänkaltainen määrittely on liian ahdas.

Kysymys on lähinnä siitä, tarjoaako puoluesihteeriehdokas sopivia ominaisuuksia tyydyttämään samaan aikaan sekä työväenliikkeen pitkän linjan järjestöjyrät että poliittista identiteettiään vielä hakevat, palkkatyöllään itsensä elättävät nuoret suomalaiset. Jälkimmäinen palikka näyttäisi olevan kohdallaan, mutta entäpä se ensimmäinen? Alussa mainitsemassani Pressiklubissa nähtiin hieman sitä, mitä tuleman pitää jos Jungnerista tulisi SDP: n puoluesihteeri:

Aatteellista substanssia ja korporatiivista asennetta janoava media raatelisi hänen kaltaisensa romanttisuuteen taipuvaisen poliittisen visionäärin kappaleiksi ja röyhtäisisi päälle.

Kun meillä ns. riippumaton media haluaa pudottaa henkilön, se aloittaa motiivien kyseenalaistamisella, jatkaa korostamalla epäolennaisuuksia, päivittelee ymmärtämällä tahallaan väärin ja viimeisenä niittinä julkaisee kohteesta koomisia kuvia. Menetelmää on harjoiteltu mm. Martti Ahtisaaren, Tarja Halosen ja Jutta Urpilaisen kohdalla. Tätä kutsutaan alan sisällä sananvapaudeksi…

Mikäli demarit eivät Mikael Jungneria puoluesihteerikseen valitse, tulisi hänen ehdottomasti asettua ehdolle kansanedustajaksi. Eduskunnan paperinmakuinen keskustelukulttuuri kaipaisi hänen kaltaistaan tuulettajaa kyseenalaistamaan täysistuntojen “näin on aina ennenkin tehty” -meininkiä.

Euroopan Unionin vältti täpärästi historiansa pahimman talouskriisin. Päätöksillä oli kova hinta. EKP joutui syömään toimintansa alkuajoista saakka pitämänsä periaatteen olla sekaantumatta finassipolitiikkaan. Kun se nyt suostui ostamaan vaikeuksissa olevien yli varojensa eläneiden jäsenmaiden kalliita velkapapereita, avautui tähän saakka tiukasti kiinni ollut kassaholvi. Setelirahoituksesta toiminnan erottaa vain se, että EKP myy saman verran pois parempia lainojaan. Lisää rahaa ei siis markkinoille pitäisi tulla.

USA:n keskuspankki FED on jo vuosia painanut sumeilematta lisää dollareita tiukassa paikassa ja niin on tehty myös Aasian keskuspankeissa. Miksei siis EKP:kin? Mm. Ranska on jo pitkään vaatinut keskuspankilta suurempaa joustavuutta ja kansallisvaltioiden (lue: Ranskan) toiveiden parempaa huomioimista. EKP:n toiminta todistaa täydellisesti, kuinka syvän kuilun partaalla  koko Unionin talousjärjestelmä oli. Toimien seurauksena olevalla euron kurssin laskulla on myös kiistämättömät hyvät puolensa: Euromaiden vienti helpottuu!

Opetukset? Yksi EKP:n täyskäännökseen vaikuttaneita syitä oli usko siihen, että Euroopan poliitikot tällä kertaa olisivat tosissaan vaatiessaan itseltään ja toisilta tiukempaa budjettikuria. Että he ensi kertaa ryhtisivät noudattamaan itse laatimiaan sääntöjä budjettien alijäämistä ja maidensa velkaantumisasteista. Kun suuri hätätilanne juuri on vältetty, sen laukeamisen euforiassahan voidaan luvata maat ja taivaat. Miten nämä tunnelmat muistetaan taas syksyllä, kun eri puolella Eurooppaa ryhdytään laatimaan budjetteja vuodelle 2011?

Suurin oppositiopuolueemme SDP vaatii veronmaksajien lompakolle menemisen ehdoksi pankkien vastuuttamista ja euroopanlaajuisen varainsiirtoveron käyttöönottoa. Voisin kuvitella, että valtaosa veronmaksajista pitää ehtoa kohtuullisena. Eihän Suomen poliitikot toki yksin voi asiasta päättää. On kuitenkin hämmästyttävää, miten tarkasti päähallituspuolueiden johtajat välttävät ottamasta tähän asiaan minkäänlaista kantaa. “Olemme Suomen ja isänmaan asialla” -lippuja liehutellaan ääni väristen taas kerran silloin, kun maailman taloutta huojuttaville keinottelijoille näytetään vihreää valoa, jossa lukee: “Painakaa te pojat kaasua! Jos rytisee niin kyllä meidän veronmaksajat maksaa!”

Kreikan luokatonta taloudenpitoa ja aikoja sitten arvostelleita suomalaispoliitikoita kuitenkin kuunneltaisiin EU:ssa aiempaa herkemmällä korvalla, jos edustajamme ryhtyisivät esim. talousalueen sisäisen varainsiirtoveron käyttöönottoa vaatimaan. Veron tuotoista kertyisi EKP:lle  vuosien mittaan merkittävä turvarahasto meneillään olevien kriisien kaltaisten tilanteiden varalle.

Kansainvälisen varainsiirtoveron vaikutuksia äänekkäimmin epäilevät ovat poikkeuksetta asianomistajia eli arvopaperikaupan kävijöitä. Yleisin peruste on tämä: Ellei veroa saada täysin globaaliksi, sillä ei ole merkitystä. Ts. aina löytyisi jokin pieni yhden suvun omistama saarivaltio, joka ei sopimukseen suostuisi. Tällöin kauppa siirtyisi käyttämään tällaisten valtioiden alueella olevia servereitä, ja veroton meno jatkuisi. Siis ei muuta kuin kädet pystyyn ja annetaan entisen menon siis jatkua? Tähänkö poliitikkojemme peräänantamattomuus päättyy?

Asiaan voidaan vaikuttaa lainsäädännöllä, jos vain poliittista tahotoa löytyy. Olisi mieletön ajatus, ellei edes tämä kriisi Euroopassa tuota tahtoa olisi synnyttänyt. Euroopan unioni voisi päättää, että aina kun jäsenvaltioihin rekisteröityjen pörssiyhtiöden osakkeita tai valtioiden velkaparereita myydään, pidättää kauppapaikka kauppasummasta promilleluokkaa olevan veron, joka tuoloutuu EKP:lle. Pörssiyhtiön taloutta vero ei rasittaisi lainkaan. Sensijaan se muodostaisi jonkinlaisen jarrun näille “markkinoiden mustakaavuille”, jotka liikuttelevat nyt netin kautta verottomasti miljardien pääomia vain ansaitakseen lisää rahaa heikossa jamassa olevien valtioiden tai yritysten ongelmilla. Monet näistä suurimmista mustakaavuista löytyvät pankkien, vakuutus- ja finanssiyhtiöiden piiristä.

Kun menet baariin ja ostat kupin kahvia 2 eurolla (!), tulet maksaneeksi valtiolle arvonlisäveroa noin 20 senttiä. Kun sitten käyt arvopaperikauppaa pörssissä summalla, jolla voisi ostaa koko Pauligin tehtaan ja pari Brasilian suurina kahviplantaasia päälle, et maksa kaupasta veroa senttiäkään! Oikeudenmukaistako?

Yhä useampi esittää perustellun kysymyksen: Kuka tai mikä tämä “Markkina” oikein on? Onko se jotakin, mihin demokraattisen valtioiden keinot eivät yllä? Pörssikurssien perusteella “Markkina” on kuin sardiiniparvi, joka ryntää milloin mihinkin suuntaa samaan aikaan näennäisesti ilman johtajaa. Toimii, kuten sanotaan, kuin päätön kana. Markkinoiden sardiiniparviliikehdintä ei kuitenkaan ole sattumanvaraista. Kun näiden “markkinoiden mustakaapujen” lieve heilahtaa yhtäällä, ryntää parvi päinvastaiseen suuntaan. Kun kansainvälisen pörssi- ja johdannaiskaupan päivittäinen liikevaihto lasketaan sadoissa miljardeissa, voi juonikas kaavunheiluttaja tienata hyvin pienilläkin liikkeillä. Tämä toimintahan on tietysti täysin laillista, ja jos käytetään väljää tulkintaa kaupankäynnin moraalista, myös hyväksyttävää.

Mutta jos nämä mustakaavut aiheuttavat valtioille, yrityksille tai toimeksiantajilleen miljardiluokan tappioita, niin niiden maksattaminen veronmaksajilla on yksiselitteisesti moraalitonta.